Tavoitteena loistavat tulokset ja ensiluokkainen palvelu

Nostamo on Google Ads -mainontaan erikoistunut asiantuntijatalo. Toimintamme nojaa periaatteeseen, että kasvamme asiakkaidemme mukana. Tavallisen myyntiorientoituneen mainostoimiston sijaan olemme kumppani, joka pyrkii tekemään kaikkensa, jotta asiakkaidemme liiketoiminta kasvaa. Uskomme, että palvelumme laatuun panostamalla kasvamme myös itsekin.

0 +

Asiakkuudet

0 +

Toimintavuodet

0 M € +

Käytetty mainosbudjetti

0 +

Rakennetut kampanjat

Toimintamme perustuu mitattavissa oleviin tuloksiin ja niiden jatkuvaan parantamiseen

01

Tuloshakuisuus

Olemme pystyneet parantamaan lähes kaikkien asiakkaidemme tuloksia. Asiakkaan mainonnan tuoton maksimointi ohjaa toimintaamme.

02

Läpinäkyvyys

Asiakkaalla on aina selkeä kuva mainonnan tilanteesta ja tuloksista. Mitään tunnuslukuja ei piilotella. Halutessaan meihin saa helposti yhteyden.

03

Omistautuminen

Teemme jo vuodesta 2017 vain Google Ads -mainontaa. Sen takia pystymme tuottamaan tuloksia, joihin muut eivät pysty. Olemme virallinen Google Partner vuodesta 2019.

Tiimi

Suomen johtavaa osaamista yhteensä yli 20 vuoden Google Ads -kokemuksella.

Risto Kaisko

Partner
Myynti ja uudet asiakkaat
040 8297490
risto@nostamo.fi

Mikko Lintunen

Partner
Asiakasvastaava
040 5245243
mikko@nostamo.fi

Laura Viljamaa


Google Ads -asiantuntija
040 1262751
laura@nostamo.fi

Markku Savinen


Google Ads -asiantuntija
044 9075470
markku@nostamo.fi