SafeAid.fi on ensiaputarvikkeita ja ensiapuvälineitä myyvä verkkokauppa. Defibrillaattoreiden, ensiapulaukkujen, palovammatuotteiden sekä silmähuuhtelutuotteiden kaltaisten tuotteiden avulla erilaiset yritykset ja yhteisöt pystyvät pitämään huolta ensiapuvalmiudestaan. Yritys myy tuotteitaan suoraan verkkokaupan kautta, mutta myyntityötä tehdään myös verkkokaupan ulkopuolella. Tästä johtuen markkinoinnilla tavoitellaan verkkokaupan ostotapahtumien lisäksi myös tarjouspyyntöjä ja muita yhteydenottoja.
Lähtötilanne
SafeAid toteutti Google-mainontaa jo ennen Nostamon kanssa aloitettua yhteistyötä, mutta yrityksen aluemyyntipäällikkö Katri Tuutin mukaan mainonnan kehittämisen ja ylläpidon kanssa oli haasteita.
"Käytimme Google-mainontaa jo aiemmin mutta sitä ei hoitanut aktiivisesti kukaan ja samat mainokset pyörivät liian pitkään eikä tarkempaa toimivien hakusanojen seurantaa ollut. Myös Googlen usein muuttuvien ”vaatimusten” kanssa oli haasteita."
Yrityksessä todettiin, että onnistunut Google-mainonta vaatii jatkuvaa seurantaa ja kehittämistä. Tuutti kertoo, että Nostamo nousi positiivisesti esiin jo siinä vaiheessa, kun he vasta kartoittivat sopivaa mainostoimistoa.
"Jo ensimmäinen puhelinkeskustelu vakuutti, että Nostamon kanssa kannattaa jutella lisää."
Keskustelut johtivat yhteistyön solmimiseen, ja Nostamon toteuttama mainonta alkoi lokakuussa 2023.
Tulokset
Tulokset alkoivat näkyä nopeasti yhteistyön aloittamisen jälkeen – jopa niin nopeasti, että heti seuraavasta kuukaudesta tuli myynnillisesti yrityksen historian paras kuukausi.
Vuoden yhteistyön jälkeen verkkokaupan myynti on kasvanut 56 prosenttia edeltävään vuoteen verrattuna. Tulokset ovat lisäksi kehittyneet koko ajan parempaan suuntaan: kun tarkastellaan viimeistä puolta vuotta (17.4.-17.10.2024) edeltävän vuoden vastaavaan ajankohtaan (17.4.-17.10.2023), niin verkkokaupan myynti on kasvanut 89 prosenttia. Vastaava trendi on yleinen muillakin asiakkaillamme: pitkäjänteisen kehitystyön myötä tuloksia saadaan koko ajan paremmiksi, eikä tuloskehitys rajoitu vain johonkin yksittäiseen "pomppuun".
Verkkokaupan myynnin lisäksi myös liidien määrä on kasvanut – ja tätä kautta verkkokaupan ulkopuolinen myynti.
"Nyt mainokset näkyvät paremmin hakutuloksissa ja suorat ostot ovat lisääntyneet. Lisäksi yhteydenotot lomakkeen kautta tai sähköpostilla ovat lisääntyneet", Tuutti kertoo.
Hyvien tulosten ohella Tuutti on tyytyväinen Nostamon tarjoamaan palveluun.
"Nostamon asiakaspalvelu on nopeaa ja ystävällistä. Raportit ovat selkeitä ja niistä saa hyvän kuvan mitä kuukauden aikana on tapahtunut ja mitä kehitystä on tehty ja suunniteltu. Kaikesta huokuu, että he tietävät mitä ovat tekemässä ja että he oikeasti haluavat edistää asiakkaansa liiketoimintaa. Suosittelen ehdottomasti Nostamoa myös muille yrityksille!"