Uplus tarjoaa yksityisopetusta kaikkiin oppiaineisiin ympäri Suomen. Opetus sopii kaiken ikäisille oppijoille ja se voidaan järjestää oppilaan kotona, kirjastossa tai vaikka verkon välityksellä. Palvelu on saanut loistavan vastaanoton, sillä Uplussan asiakkaista 9/10 suosittelee heitä eteenpäin.
Aloitimme yhteistyön kesäkuussa 2022 Uplussan mainonnassa ilmenneiden ongelmien vuoksi.
"Otimme yhteyttä Nostamoon, koska Google Ads mainontamme oli lakannut tuottamasta tuloksia aiemman markkinointikumppanin kanssa. Google Ads on liiketoiminnallemme keskeinen markkinointikanava ja halusimme varmistaa, että Google-markkinointi on hyvissä käsissä. Päädyimme valitsemaan Nostamon, koska he erikoistuvat juuri Google Ads -mainontaan, kun taas moni muu markkinointialalla toimiva yritys tekee vähän kaikkea: Facebookia, Googlea, Tiktokia ja muuta", kertoo Uplussan yrittäjä Joel Wulff.
Saimme selvitettyä syyn heikoille tuloksille jo mainostilin auditoinnin yhteydessä. Auditoinnin pohjalta laadimme suunnitelman tilin kehittämiseksi ja rakensimme kampanjat uusiksi. Muutokset näkyivät nopeasti myös Uplussan päässä.
"Yhteistyön alettua näimme tuloksia jo kahden viikon sisään. Liidimäärä on kuukausitasolla noussut jopa 50-100% viime vuoteen verrattuna. Vuosi sitten tällaiset liidimäärät tuntuivat mahdottomuudelta, mutta nyt ennätykset paukkuvat melkein joka kuukausi."
Tulosten parantuminen näkyy myös analytiikassa. Yhteistyön alkamisen jälkeen yhteydenottoja on tullut Google-mainonnalla 101 % enemmän edeltävään periodiin nähden. Myös mainonnan kustannustehokkuus on parantunut, sillä yhden konversion hinta on 37 % alhaisempi (yhdestä yhteydenotosta joudutaan siis maksamaan 37 % vähemmän mainosrahaa).
Wulff arvioi yhteistyömme onnistumista seuraavasti.
"Erityisesti olemme pitäneet siitä, kuinka jatkuvaa ja aktiivista Google mainonnan kehittäminen on ollut. Yhteydenpito on helppoa ja kuukausipalavereissa he osaavat kertoa meille yksityiskohtaisesti miten mainonta on kehittynyt, mitä toimenpiteitä on tehty ja mitä toimenpiteitä he aikovat kokeilla seuraavaksi. Yhteistyö on jatkunut kohta vuoden ja tulee jatkumaan pitkään tulevaisuuteen."
Yhteistyötä on jo sen verran pitkään takana, että voimme vertailla myös sitä, miten olemme omia kampanjoitamme pystyneet kehittämään. Yhteistyön jälkimmäisellä puoliskolla on tullut 44 % enemmän yhteydenottoja ja yhden konversion hinta on ollut 23 % alhaisempi yhteistyön ensimmäiseen puoliskoon verrattuna.
Sen lisäksi siis, että olemme parantaneet tuloksia Uplussan edelliseen markkinointikumppaniin verrattuna, niin olemme pystyneet parantamaan myös omia tuloksiamme. Tämä jos mikä kuvaa määrätietoisen kehittämistyön hyötyjä.